tiistai 13. maaliskuuta 2012

ALMAn Talvipäivät 2012 [13.03.]

Vihdoinkin pääsimme tänä vuonna osallistumaan Alaskanmalamuuttiyhdistyksen perinteisille Talvipäiville Rautavaaran Metsäkartanolle. Ajelimme Talvipäiville jo torstaina. Torstai-ilta sujui majoittautumisen merkeissä. Perjantaina oli vuorossa ensimmäinen kisa. Talvipäivillä sai rekikisaan osallistua myös kahden koiran valjakolla, toisin kuin virallisiin kisoihin, joihin vaaditaan vähintään kolme koiraa/valjakko. Joten meidänkin pojat pääsivät osallistumaan elämänsä ensimmäiseen kisaan. Pakkasta oli muutama aste, ilma oli pilvinen ja tuuli oli purevaa. Se ei meidän valjakkoa haitannut, vaan Reima, Ráfi (Tulisalon Spirit Of Wilds) ja Fami (Hauenkuonon Fámolaš Fievru) nappasivat ensimmäisestä kisastaan reilun voiton. Luokkana oli 2-4 koiraa ja matkana 9.2 km. Meidän valjakon aika oli hyväkuntoisella uralla 36:40. Johdossa oli Fami ja pyöräkoirana Ráfi.
Lauantaina oli vuorossa useampia kisoja. Ensimmäisenä Reima ja Fami osallistuivat hiihtokilpailuun. 3 km sprinttimatkalla parivaljakko tuli kolmanneksi. Famin tyylinäyte lähdössä:
Ja maaliin tullessa:
Lapsillekin oli omat kisat: Sprinttikisa ja Rastirata. Kummatkin tenavat tykkäsivät ohjelmasta kovasti. Tässä tyylinäytettä lasten kisoista. Mirka ja Fami:
Ja Miska ja Ráfi:
Lauantaina kävimme katsomassa myös kuormanvetokoetta. Tällä kertaa emme olleet ilmoittaneet kumpaakaan koiristamme kuormanvetokokeeseen, joten saimme seurata koetta turisteina. Sunnuntaina olisi ollut ohjelmassa kuormanvetokilpailu, mutta siihenkään ei meidän koiria oltu ilmoitettu (emme ole kuormanvetoa tänä talvena juuri harjoitelleet). Käytimme siis sunnuntai-aamunkin tehokkaasti hyväksemme ja ennen kotiinlähtöä koirat pääsivät muutaman kilometrin rekilenkille. Kotimatka meni mukavasti ja sen verran mukavat muistot Talvipäiviltä jäi, että ensi vuonna ilmoittaudutaan myös mukaan.

Hiihtolomalla 2012 [13.03.]

Hiihtolomalla saatiin nauttia aivan loistavista ulkoilusäistä! Aurinko paistoi siniseltä taivaalta lähes jokaisena päivänä ja ilma oli tyyni. Hiihtoloman alkuosa vietettiin Kuusamon maisemissa hiihdellen ja lasketellen, loppuloma sujui Alaskanmalamuuttiyhdistyksen Talvipäivillä Rautavaaralla. Teimme koirien kanssa ja ilman koiria pitkiä hiihtoreissuja Kuusamon hienoissa maisemissa. Tässä muutamia kuvia noilta reissuilta:

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Famin terveystulokset [02.03.]

Helmikuussa käytettiin Fami (Hauenkuonon Famolas Fievru) terveystutkimuksissa Oulun Akuutissa. Famille tehtiin silmäpeilaus ja otettiin lonkka&kyynärnivelistä kuvat. Tänään saapuivat viralliset tulokset. Silmät ovat terveet, kyynärät 0/0 ja lonkat A/A eli terve poika!!! Tästä on hyvä jatkaa =D

tiistai 7. helmikuuta 2012

Pakkasta on pidellyt [07.02.]

Onpa ollut hurjat pakkaset tammikuun lopussa/helmikuun alussa! -30 astetta pari viikkoa putkeen. Koirien kanssa on harrastettu lähinnä metsälenkkejä, mutta on sekaan mahtunut vetolenkkejäkin säännöllisesti.

Mökillä saatiin vihdoin loppuun tarhaprojekti eli nyt on koirilla tarhassa myös kopit.


Viime talvena hankittujen vetoaisojen kaveriksi ostettiin aisavaljaat. Alla olevassa kuvassa näkyvät valjaat ovat ManMat:n aisavaljaat, mutta muutaman vetokerran jälkeen todettiin, että nuo valjaat eivät meidän koirille oikein istu. Tilaus tehtiin kyllä koirien mittojen mukaan, mutta olisikohan sittenkin tullut liian isot...? Tällä hetkellä kokeilussa ovat Björkiksen aisavaljaat. Nahkaisia valjaita etsittiin Ruotsia myöten, mutta ei sattunut tällä kertaa kohdalle. Niiden sijaan meinattiin ostaa pari vuotta vanha Danler Hornet, mutta onneksi joku muu ehti ensin. Joten tällä kertaa rahat siis säästyivät ja vetohommat jatkuvat Björkiksellä ja yhden koiran kanssa Eslalla :)


Alkuvuodesta käytiin muutamia pidempiä (~23 km) hiihtolenkkejä koirien kanssa, mutta pakkasten tultua hiihtohommat jäivät tauolle. Pakkasjakson aikana on tehty lyhyempiä potkurilenkkejä ja pidempiä metsälenkkejä. Metsälenkeillä koirat ovat olleet vapaina ja vauhtia on riittänyt!


Seuraavaksi odotellaan pakkasten lauhtumista! Lunta on ainakin riittävästi, joten toivotaan pitkää kevättä ja hyviä hiihtokelejä =D

lauantai 17. joulukuuta 2011

Lunta odotellessa [17.12.]

Onhan ollut kummallinen talvi! Lunta ei meinaa tulla millään. Reellä ei olla päästy ajelemaan kotipuolessa vielä kertaakaan, Kuusamossa mökillä sentään kertaalleen. Tiet ja polut ovat olleet siinä kunnossa, että edes nastarenkailla varustelulla kickarilla ei ole ollut niille mitään asiaa. Homma on mennyt lähinnä lenkkeilyksi autonrenkaan kanssa tai ilman.

Vallitsevista olosuhteista suivaantuneena Saapunkitiimi kävi ostoksilla. Mukaan tarttui loistopeli 1980-1990-lukujen taitteesta: aito ja alkuperäinen Suzuki S1 : ) Nyt on projektina viritellä menopeli meidän käyttöön sopivaksi eli irrottaa siitä moottori.
Famin uhmaikä alkaa onneksi mennä pikkuhiljaa ohitse ja se kokeileekin Ráfin pinnaa enää harvakseltaan. Vetohommissa nuorukainen kuumuu edelleen sen verran reippaasti, että on valjastettu pojat viimeaikoina peräkkäin turhien konfliktien välttämiseksi. Menisivät todennäköisesti ihan hienosti rinnakkainkin, mutta tuleepa samalla harjoiteltua pidemmällä vetoliinalla menoa. Toivottavasti talvi tuo mukanaan hyviä uutisia myös "perheenlisäyksen" suhteen. Suunnitelmissa on muuttilauman kasvattaminen vielä yhdellä muutilla.

Tässä talven ensimmäisiä rekikuvia Kuusamosta joulukuun alusta 2011. Famistakin on kasvanut jo iso poika!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Halakohommia ja lisää kuljetuskapasiteettia [04.10]

Talvea ja lunta odotellessa päähän pälkähtää kaikenlaisia hassuja ajatuksia. Todettiin yhtenä päivänä, että halutaan auton peräkontti takaisin omaan käyttöön ja samalla olisi kiva päästä eroon myös tuosta jatkuvasta suksiboxi auton katolla ajelusta. Koska pakettiauto ei tullut kysymykseen (ei haluta ylläpitää kahta autoa ja koko nelihenkisen porukan pitää päästä samalla autolla kulkemaan), niin päädyimme etsimään pikkunäppärää koirankuljetuskärryä.

Varsin pian osto- ja myyntipalstalta löytyikin lupaava kärry, WT Metall Thermo3. Vähän käytetty ja kohtuullisen uusi tapaus. Kaupat lyötiin lukkoon ja mukavien yhteensattumien summana kärry saapui muutaman viikon sisällä pääkaupunkiseudulta uuteen kotiinsa.



Kärryhän piti heti tuunata malamuuttiaiheisilla tarroilla : ) Koirat ovat viihtyneet kärryssä hyvin, pari mökkireissua on kärryn kanssa jo tehty. Ei tuo kärry perässä ajelu ainakaan vielä ole myöskään kuskin hermoja kiristänyt, vaikuttaisi yllättäen olevan pikemminkin päinvastoin. Ja niin, kärryssähän on kolme koppia, joten yksi on vielä tyhjänä... Saapa nähdä, kuinka pitkään =D



Syksyllä on mukava varautua talven tuloon halkohommissa. Halkojen ja pöllien roudaaminen metsästä käy myös hyvänä treeninä malamuuteille. Valjastettiin mökillä muutit kottikärryn eteen ja lastattiin kärry täyteen halkoja ja pöllejä. Koirat vetivät metsästä kymmenenkunta ylikuormattua kärryllistä. Hauskaa ja hyödyllistä puuhaa koirien kanssa!