torstai 27. toukokuuta 2010

Elämää pennun kanssa [27.05.]

Kuukauden päivät ollaan taas muisteltu, millaista elämä on koiranpennun kanssa. Sisäsiistiksi opettaminen on alkanut tuottaa tulosta. Fami on kyllä ollut aivan ihana pieni karvapallo. Ráfi-iskäkin on ottanut pikkuisen innostuneesti vastaan. Pennun tulo taloon piristi Ráfiakin selvästi. Koirapojat viihtyvät hyvin yhdessä ja vapaana ollessaan painisivat mielellään vaikka kokoajan. Kokoeron takia tosin paineja pitää välillä rajoittaa, ettei tule vahinkoja.

Kaikki on mennyt niin paljon paremmin, kuin uskalsimme edes kuvitella. Fami on oppinut Ráfia seuraamalla tiettyä rauhallisuutta eli mikään ylivilli pentu Fami ei ole. Ovikellot, juoksevat lapset, ohiajavat autot, toiset koirat jne eivät Famia suuremmin kiinnosta. Edesmenneen "Rocky-papan" Ráfille opettama rauhallisuus on siis kulkeutunut nyt myös Famille asti.

Fami on ollut todella nopea oppimaan. Perustottelevaisuutta on harjoiteltu ja hyvin tuntuu oppi menevän perille. Famia on kyllä helppo opettaa siksikin, että se on malamuuttimaiseen tapaan erittäin perso ruoalle ja herkkupaloille : ) Tulevaisuuden vetohommia ajatellen Fami vaikuttaa lupaavalta koiralta. Kävelyvauhti tuntuu olevan Famille liian hidas tapa edetä.

Mielenkiinnolla siis jäämme odottamaan, minkälainen kaveri tästä ihanasta ja suloisesta karvapallosta vielä tuleekaan.