tiistai 7. helmikuuta 2012

Pakkasta on pidellyt [07.02.]

Onpa ollut hurjat pakkaset tammikuun lopussa/helmikuun alussa! -30 astetta pari viikkoa putkeen. Koirien kanssa on harrastettu lähinnä metsälenkkejä, mutta on sekaan mahtunut vetolenkkejäkin säännöllisesti.

Mökillä saatiin vihdoin loppuun tarhaprojekti eli nyt on koirilla tarhassa myös kopit.


Viime talvena hankittujen vetoaisojen kaveriksi ostettiin aisavaljaat. Alla olevassa kuvassa näkyvät valjaat ovat ManMat:n aisavaljaat, mutta muutaman vetokerran jälkeen todettiin, että nuo valjaat eivät meidän koirille oikein istu. Tilaus tehtiin kyllä koirien mittojen mukaan, mutta olisikohan sittenkin tullut liian isot...? Tällä hetkellä kokeilussa ovat Björkiksen aisavaljaat. Nahkaisia valjaita etsittiin Ruotsia myöten, mutta ei sattunut tällä kertaa kohdalle. Niiden sijaan meinattiin ostaa pari vuotta vanha Danler Hornet, mutta onneksi joku muu ehti ensin. Joten tällä kertaa rahat siis säästyivät ja vetohommat jatkuvat Björkiksellä ja yhden koiran kanssa Eslalla :)


Alkuvuodesta käytiin muutamia pidempiä (~23 km) hiihtolenkkejä koirien kanssa, mutta pakkasten tultua hiihtohommat jäivät tauolle. Pakkasjakson aikana on tehty lyhyempiä potkurilenkkejä ja pidempiä metsälenkkejä. Metsälenkeillä koirat ovat olleet vapaina ja vauhtia on riittänyt!


Seuraavaksi odotellaan pakkasten lauhtumista! Lunta on ainakin riittävästi, joten toivotaan pitkää kevättä ja hyviä hiihtokelejä =D