Kesäloma on sitten lopuillaan ja varsinainen aktiiviloma on ollutkin. Maisemat ovat vaihtuneet Tallinnan keskiaikaisista tunnelmista Riisitunturin kansallispuiston rauhaan ja kaikkea muutakin siltä väliltä on touhuiltu.
Mutta ehdottomasti jännittävin tilanne sattui viimeisellä lomaviikolla! Teimme kolmen päivän vaellusreissun Riisitunturin kansallispuistossa. Lähdettiin Kirintövaarasta kävelemään Karitunturin kautta kohti Riisitunturia. Meillä oli rinkat selässä ja koirilla tietenkin omat satulareppunsa. Matkalla oltiin kolme päivää.
Riisitunturin reitti kulkee todellakin keskellä "ei mitään", lähimmät metsäautotietkin menevät n. 4-5 kilometrin päässä reitistä. Heti menomatkalla lähtöpaikalle Kirintövaaraan saatiin taksikuskilta tiedotus, että reitin lähtöpaikasta parinsadan metrin päässä oli samalle aamulle nähty karhu! Se ei meitä kuitenkaan estänyt lähtemästä metsään. Ensimmäiset ja koko reissun ainoat vastaantulleet vaeltajat tapasimme heti kohta Kirintövaaralta lähtiessä. He vahvistivat, että reitti oli todella hiljainen. Eivät olleet nähneet koko reilun 30 km matkalla yhtään ihmistä.
Pari ensimmäistä päivää menimme porojen kanssa samaa matkaa. Polulla aivan edessämme meni koko matkan tuoreita poronjälkiä. Muutaman kerran porot olivat aivan näköetäisyydellä. Koirat kantoivat reppujaan innosta puhkuen. Ráfi käyttäytyi välillä kummallisesti - otti ilmasta hajuja ja pysähtyi tarkkaavaisena tuijottamaan kohti metsän/suon reunoja. Luulin, että ottaa porojen hajuja, mutta jälkeenpäin tajusin olleeni väärässä =)
Ráfi ja Fami lepotauolla Koljatinlaella:
Koirat pitivät aina taukopaikoilta lähtöä tehdessämme malamuuttimaista meteliä. Ulisivat ja vinkuivat innoissaan (jonkun mielestä se tosin kuulostaa aivan siltä, kuin koiralta oltaisiin kaulaa katkaisemassa). Kolmantena päivänä lähtiessämme yöpaikastamme Liittolammen laavulta koirat olivat erityisen äänekkäitä.
Liittolammen laavu:
Lähdettiin liikkeelle ja ehdittiin kävellä kolme minuuttia, kun polun viereiseltä kalliolta, oikealta puoleltamme, alkoi kuulua kummia. Ensin vaimeaa vihellystä, sitten kuului sellainen ääni, joka tulee, kun puut hankautuvat toisiaan vasten tuulessa. Paitsi että oli lähes tyyni ilma... Puoli minuuttia edellisestä rysähti! Läheltä, arviolta 50-100 metriä polulta, kaatui honka. Ja heti perään kuului taas vihellys! Eipä ollut vaikea arvata, että karhuhan se siellä meille kertoi läsnäolostaan!
Pelotti niin maan vietävästi! Varovasti yritettiin tiirailla kallioiden taakse, että näkyykö karhua, mutta ei saatu näköhavaintoa. Rafi olisi ollut menossa äänen suuntaan, mutta Fami ei noteerannut ääntä mitenkään. Olimme tuulen yläpuolella, joten koirat eivät saaneet suoraa vainua tuulen mukana.
Napattiin heti muutamia kuvia ryskäyksen suunnasta, mutta kuvissakaan ei nallea näkynyt:
Jatkoimme matkaamme eteenpäin rauhallisesti jutellen. Yritimme pitää myös vauhdin rauhallisena, vaikka vaikeaa se oli =D Polku lähti kaartamaan loivasti vasemmalle ja kalliokko, josta karhun äänet kuulimme, jäi oikealle. Uusia ääniä ei enää kuulunut, mutta ilmeisesti karhu kuitenkin seurasi vielä tovin menoamme, koska Rafi pysähteli vielä parin kilometrin ajan aina välillä tuijottamaan tiukasti metsään.
Viisi kilometriä käveltyämme saavutimme Riisitunturin päiväreitit ja muitakin kulkijoita alkoi näkyä. Rafikin lopetti metsään tuijottelun. Riisitunturin päällä nautittiin sitten jo upeista maisemista leppoisissa tunnelmissa.
Kohtaaminen karhun kanssa oli todella jännittävä ja pelottavakin, mutta silti aivan mahdottoman hieno kokemus! Näköhavainnon puuttuminen toisaalta harmitti, toisaalta ei. Seuraavana päivänä kävimme
Kuusamon Suurpetokeskuksessa katsomassa karhuja ja päästiinpä jopa syöttämään omenia ja mansikoita Juusolle ja Tessulle! Juteltiin myös edellispäivän karhuhavainnosta Suurpetokeskuksen porukan kanssa ja ilmeisesti juuri meidän koirien pitämä epätavallinen älämölö sai karhun kiinnostuksen heräämään. Karhu saattoi myös olla nälkäinen, mutta meidän seurue osoittautui liian pelottavaksi ja karhu purki sitten turhautumistaan ryskäämällä. Oli miten oli, niin mieleenpainuva kokemus ainakin oli!
Tässä vielä kuvia Kuusamon Suurpetokeskuksesta:
Reima syöttää Suomen suurimmalle ruskeakarhulle, noin 400 kiloiselle Juusolle omenoita ja mansikoita:
Yllättäen opas meni sisälle yhteen karhutarhoista ja nallet tulivat katsomaan, että mitä hyvää evästä pussissa olisi tänään tarjolla:
Opas ja Juuso joivat keltaista Jaffaa yhteisestä pullosta:
