sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Syystöitä ja ensilumia [14.11.]

Syyskuun Hilikkulan treenien jälkeen on vietetty mm. pesiskauden 2010 päättäjäiset, missä "meidän tytöille" jaettiin kultamitalit aluesarjan voitosta. Isäntä otti myös lisää vastuuta KiimU:n pesistyttöjen toiminnasta lupautuessaan joukkueenjohtajaksi FT-joukkueelle.

Syystöitä on tehty koirien avustuksella, kun isäntä keksi, että halot voi vedättää
koirilla puuliiteriin. Kevyttä kauraa, mutta lelujen ja muiden pihaesteiden väistely oli välillä haastavaa touhua isännän antaessa oikea-vasen käskyjä muutaman metrin välein;)

Fami sai hieman katu-uskottavuutta lisää, kun Famin kuono oli jostain syystä törmännyt isä-Rafin etuhampaaseen, sillä seurauksella, että kuonoon tuli pieni sentin mittainen reikä. Tapaus on ollut ilmeisen harmiton, eikä kumpikaan kanna kaunaa, sillä poikien leikit ovat jatkuneet entistä innokkaampina, mutta erittäin sopuisina.

Ensilumia päästiin testaamaan Kuusamossa mökin maisemissa. Pojat valjastettiin rattikelkan eteen ja porukalla käytiin muutaman kilometrin lenkki lapset rattarin kyydissä. Hieman myöhemmin lunta tulla tupsahti myös Kiiminkiin sen verran, että muutama potkurilenkki on jo isännän kanssa päästy tekemään. Marraskuussa on toiveita saada kilometreja reilusti lisää syyskuun (50km) ja lokakuun (50km) jatkoksi.

Ensimmäinen rekiajelu tehtiin isänpäivän aattona Saapunkijärven jäällä. Harmiksemme jäälle oli noussut sen verran vettä, että ajoreitti supistui suunnitellusta 10km lenkistä 0,5km edestakaiseen "hinkkaukseen", mutta lapset tykkäsi siitäkin. Reki on nyt kuskattu mökiltä kotiin syyshuoltoa ja seuraavia Hilikkulan treenejä varten (kuvia "korkeasta kuljetuksesta" Facebookissa).

Tulihan tuota ilmoittauduttua myös ALMAn talvipäiville, jossa pääsemme toivottavasti tutustumaan paremmin etelänkin muutti-ihmisiin ja tietysti koiruleihin. Niin ja mikä tärkeintä, ajamaan paaaaaljon koirilla. Kevättalvella olisi toiveissa/haussa saada valjakkoon lainaan kolmas koira, mutta siitä enemmän ensi vuoden puolella ;)



sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Syystreenit Hilikkulassa [26.09.]

Lähdimme ensimmäistä kertaa mukaan Hilikkulan perinteisiin syystreeneihin. Viikonloppu piti sisällään juuri sitä, mitä haimmekin eli vetohommia, rentoa yhdessäoloa, saunomista, koirista ja vetoharrastuksesta juttelemista jne... Perjantain ja lauantain jatkunut vesisade ei kovin paljoa menoa hillinnyt, mutta sen verran märkää ja kylmää oli, että koirat pääsivät yöksi autoon nukkumaan. Sunnuntaina olikin sitten aurinkoinen, hieno syyssää.

Ráfi ja Fami jaksoivat hienosti ja intoa olisi ollut välillä jopa kovempaankin vauhtiin. Tärkeintä antia oli kuitenkin se, että pojat käyttäytyivät erittäin hienosti muiden n. 50 malamuutin seurassa. Osa lenkeistä tehtiin koko porukalla letkassa ajellen, osa lenkeistä tehtiin pienemmällä porukalla. Ráfilla ja Familla tuli viikonlopun aikana 15 kilometriä kick biken vetoa! Nyt on edessä olevat lepopäivät ansaittu =D

Kiitoksia kaikille Hilikkulassa mukana olleille konkareille, kun otitte meidät keltanokat niin hyvin mukaan porukkaan!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Syksyn kuulumisia [15.09.]

Jos kaikki menisi niinkuin Strömsössä, niin olisimme juuri tällä hetkellä virittelemässä leiriä metsään jossain päin Sallaa. Mutta ei kun ei. Tämän syksyn vaellussuunnitelmat menivät enemmän kuin puihin uskomattoman epäonnisten sattumien vuoksi. Mutta onhan tässä syksyä jäljellä, että ei se kirves ole vielä lentänyt lopullisesti sinne kuuluisaan kaivoon.

Koirien kanssa on päästy kivasti liikkeelle. Kickbiken veto tuntuu olevan myös Famille mieluista puuhaa ja vetokaverin ilmaantuminen on antanut Ráfille rutkasti lisää vauhtia. Voimaa ja kestävyyttähän pojassa on aina ollutkin riittävästi. Saapa nähdä, millainen pari tuosta oikein tuleekaan, kunhan Fami tuosta vielä kasvaa ja voimistuu. Toistaiseksi näyttää kumminkin hienolta.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Pohjois-Suomen mestarit 2010 [29.08.]

Kiimingin Urheilijoiden F-tytöt kruunasivat loistavan pesiskautensa voittamalla ikäluokkansa Pohjois-Suomen mestaruuden eilen Kiimingin tekonurmella. Vastassa ollut Oulaisten joukkue pelasi kyllä hyvin, mutta tasoero oli murskaava. Ottelun lopputulos 2-0 (14-2, 21-7)! Palkinnoksi tytöt saivat mitalit ja joukkueelle upean pokaalin. Ja tietenkin huimasti lisää itseluottamusta ja motivaatiota tulevan talven harjoituksiin. Mainittakoon vielä, että Pohjois-Suomen alueeseen kuuluu pesiksessä 51% Suomen pinta-alasta =D






















Yppärin koiranäyttely

Olimme ilmoittautuneet Ráfin kanssa Yppärin näyttelyyn, mutta tämä mestaruusturnaus sattui sitten lopulta samalle päivälle, joten emme päässeet Yppäriin. No, ei tuo Ráfin turkkikaan ihan parhaimmillaan tällä hetkellä ole, kun on päättänyt vasta nyt ilmojen viilennyttyä pudottaa talviturkkinsa pois...? Näyttelyhommat jatkuvat meidän osalta seuraavan kerran ensi kesänä.

lauantai 7. elokuuta 2010

Retkeilyä ja mätsäri [07.08.]

Kesäloma alkaa olla lopuillaan ja viimeisiksi lomapäiviksi löytyi mukavaa tekemistä. Pääsimme vihdoin ja viimein mökkeilemään Kuusamon maisemiin.


Kävimme hauskan kokoperheen päiväretken Valtavaaran maisemissa. Retkellä oli mukana kaksi ensikertalaista, perheen pikkumies ja Fami. Kummatkin nauttivat retkestä valtavasti. Pikkumies nukahti menomatkalla kantorinkkaan ja nukkui rinkassa vielä laavullakin pitkän tovin. Herätessä ensimmäinen sana oli: MAKKARAA!

Match show Kiiminkipäivillä 07.08.2010

Mirka ja Fami osallistuivat Kiiminkipäivien perinteisen Match show:n "Lapsi ja koira"-luokkaan. Tuloksena ensikertalaisilla luokan toinen sija. Näyttelykärpänen pääsi puraisemaan nuorta neitiä pahemman kerran, koska homma sujui vähäisestä harjoittelusta huolimatta niin hienosti. Fami oli kertakaikkiaan loistava, joten mielenkiinnolla odotetaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan...? =D

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Kemin KV Heinänäyttely [25.07.]

Käytiin Ráfin kanssa Kemissä KV koiranäyttelyssä. Tuloksena ERI KÄY/1, PU2 ja VASERT. Tulos on erittäin hyvä siihen nähden, että Ráfi tempaisi nenäänsä sulotuoksut kehän laidalla ja liikkui sen jälkeen kuin "halvaantunut aasi kivilastissa". Nenä kiinni maassa ja kuola valui suupielistä. Eipä oisi voinut juustot ja nakit vähempää kiinnostaa =D Semmoinen näyttelyreissu tällä kertaa.