Sateisena lauantai-iltapäivänä pidettiin Kiimingissä OKK:n syysmätsäri. Koiria oli paljon ja odotteluaika kävi pitkäksi niin koiralle kuin omistajillekin. Rafi koki odottelun tylsäksi ja alkoi "jutella" muille koirille ja pyyteli leikkimään iloisella hyppelyllä ja ulvonnalla.
Kun Rafi vihdoin pääsi kehään, niin muu esiintyminen meni hienosti, mutta liikkuminen oli pelkkää loikkimista. Tuomaristo rankkasi Rafin loppujen lopuksi BIS5:ksi, eli tosi hyvä tulos kaikessa energisyydessään.
lauantai 11. lokakuuta 2008
lauantai 30. elokuuta 2008
Sairastuvalla [30.8.]
Kohta puolitoistaviikkoa on mennyt koko porukalla enemmän ja vähemmän sairastaessa. Ja tavallinen syysflunssa ei tietenkään riittänyt - frouva Saapunki oli onnistunut saamaan myyräkuumeen. Sairasloma jatkuu edelleen, mutta olo alkaa olla pikkuhiljaa jo parempi.
Tänään olisi pitänyt osallistua Ráfin kanssa ensimmäiseen oikeaan näyttelyyn Yppärissä, mutta emme harmiksemme päässeet lähtemään. Sairastuvalla oli vielä sen verran porukkaa. Koirat ovat olleet sentään terveinä.
Olemme käyneet Ráfin kanssa muutamassa mätsärissä harjoittelemassa, joten olisi ollut todella mielenkiintoista käydä kokeilemassa pojan kanssa ihan oikeaa näyttelykehää. No, eiköhän noita tilaisuuksia vielä tule ; )

tiistai 19. elokuuta 2008
Uudet kotisivut [19.8.]
Kotisivujen template on vihdoin ja viimein vaihdettu. Lisäksi on tehty muutamia uusia sivuja.
Saapunkitiimiin on saatu keväällä 2008 uusi jäsen, alaskanmalamuutti Ráfi. Tänä kesänä olemme pitäneet vaelluksista välivuotta, mutta ensi kesäksi on taas suunnitteilla uudet reissut ; )
Saapunkitiimiin on saatu keväällä 2008 uusi jäsen, alaskanmalamuutti Ráfi. Tänä kesänä olemme pitäneet vaelluksista välivuotta, mutta ensi kesäksi on taas suunnitteilla uudet reissut ; )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)